Tasapainoilua
Voin omalla kohdallani selkeästi erotella tekijät, jotka motivoivat yksinkertaistamiseen ja elämäntapamuutoksiin. Vähennän turhaa, muodostan helppoja rutiineja, haluan parantaa ruokavaliota ja oppia liikkumaan, jotta voin käyttää enemmän aikaa mielenkiintoisempiin ja hauskempiin asioihin, kohentaa omaa vointiani ja näin parantaa elämänlaatua. Menetelmä selkeästi toimii. Koska kaaostilanteet ovat vähentyneet ja rutiinien ansiosta käytän vähemmän aikaa tiettyihin perusasioihin, voin käyttää enemmän aikaa esimerkiksi lukemiseen ja näiden blogiartikkeleiden kirjoittamiseen.
Paradoksaalista on, että kun sitten uppoudun mielenkiintoiseen tekemiseen ja luen, kirjoitan tai erityisesti matkustan, unohdankin hetkessä rutiinit, joita olen tunnollisesti opetellut tekemään, jotta aikani riittäisi paremmin noihin edelle mainittuihin asioihin. Tavaranvähentämisen ja muutaman pysyvän (vuosia jankatun) rutiinin ansiosta tilanne ei onneksi riistäydy käsistä. Tietyt kaaostilanteet, kuten hässäkkäaamut, ovat poistuneet, ja ruoka-ja vaatehuolto toimivat ihan ok pikku unohteluista huolimatta. Lipsun aina ensimmäisenä siivoamisesta, ja tietokoneella istuminen tai elokuvien katselu tuovat kuvioihin kahvinjuonnin ja ylimääräisen syömisen. Huomasin vältteleväni suihkuunmenoa, koska kylpyhuone oli päässyt aivan sikamaiseen kuntoon. Hankasin kylpyhuonetta lähes kaksi tuntia erilaisilla harjoilla, pesuräteillä ja suihkutettavalla pesuaineella, kunnes lopputulos oli ihmismäinen mutta valitettavasti edelleen pinttynyt. Siis milloin se edes pääsi niin kurjaan kuntoon?? Voisin vannoa, että joku pojista pissaa öisin unissaan ohi pöntön, vaikka sinänsä sisäsiistejä ovatkin… (Auts, toivottavasti tuota lausahdusta ei lasketa. Olen pyhästi vannonut, etten mainitse jälkikasvuani blogeissa tai sosiaalisessa mediassa.)
Opetus lienee se, että kaltaiselleni kaidalta polulta helposti horjahtelevalle henkilölle jatkuvat rutiinit ovat ainoa keino pitää itsensä jollain muotoa ruodussa. Rutiinit eivät ole ikävä asia tai velvollisuus, ne ovat pieniä opeteltuja tapoja, jotka toimiessaan säästävät monelta suurelta vaivalta ja palkitsevat perussiistillä ja toimivalla arjella. Omalla kohdallani myös ruokavalioon ja liikuntaan liittyvät rutiinit poistavat asiaan liittyvän liiallisen ajattelun tai pakon. Kun systeemi toimii, syön ja liikun ajallaan ja nautin paremmasta voinnista.
Rekisteröin kylpyhuonetta siivotessani, että minimalistisen kosmetiikkavarastoni lähes kaikki purkit ja purnukat ovat tyhjiä. Teen täydennyksiä pian, ja kirjoitan asian tiimoilta postauksenkin, mutta ennen mitään uusia hankintoja haluan seurata elämäntapoihini liittyviä rutiineja seuraavat kaksi viikkoa. Mikään kosmetiikka ei korjaa tätä hailean harmaata väriä, jonka saa liiasta kahvinjuonnista, epäterveellisesti syömisestä ja läppärin rämppäämisestä. Olen viime aikoina taas lukenut ja ehtinyt elokuviinkin. Avasin vanhan Kirjakahvilan osoitteeni, jotta voin tallentaa kirja-ajatuksia yms. sopivaan paikkaan. Käykää kurkistamassa, jos aihe kiinnostaa, lisään postauksia aina kun sopivia kirjoja yms tulee vastaan.

Kovin tuttua, että matkustaessa ne tutut rutiinit (kuten vaalean leivän välttäminen) unohtavat aika nopeasti
Kylppäristä puheenollen, niin käytäthän kylpyhuonepesuaineita (hapan pH) kuiviin pintoihin lyhyen vaikutusajan kera ja onhan sinulla varrellinen kylpyhuonepesin? Tekee homman helpommaksi. En tiedä minkä ikäisiä lapsesi ovat, mutta kouluikäisiä kannattaa ruveta nakittamaan vessan ja kylpyhuoneen siivoukseen. Omien sotkujensa siivoaminen on aika opettavaista…
Käytin pesuaineena kylpyhuonetolua, jota suihkutin pinnoille. Varrellista pesintä minulla ei ole, hankasin juuriharjalla ja mikrokuituliinalla (no itse asiassa useammallakin erilaisella rätillä mitä käsiini löysin). Luin jostakin, että etikka auttaisi pinttyneisiin saumoihin. Toimiikohan se? Poikani ovat kouluikäisiä. Heh, kohtuullisen siistejä ja omatoimisia ovat, en ole vielä nakittanut kylppärin siivoamiseen, mutta sekin on joskus opetettava.
Kylpyhuone-Tolun pH on “vain” 3,7 eli se on huomattavasti tehottomampi aine kuin Cif Bathroom (pH 2,5-3,0) tai etikka (pH 2,9). pH-asteikkohan on logaritminen, eli yksi pH-yksikkö tarkoittaa että tehollinen konsentraatio muuttuu kymmenellä…
Etikka kyllä toimii lattioiden pesussa, mutta en tiedä kuinka kurjaa haluat kylppärin pesusta tehdä? Etikan tuoksuhan on omasta mielestäni aika hirveä, ja kun Suomessa vesi on sangen pehmeätä ja kalkinpoistopesua ei tarvitse viikottain tehdä, niin itse valitsen tehokkaampia ja miellyttävämpiä pesuaineita kuten Cif Bathroom tai Cillit Bang. Pesuaineen on syytä olla vaahtomainen, että se kestää seinässäkin edes hetken, ja tämänkin vuoksi etikka sopii lähinnä lattiasaumojen pesuun.
Säännöllisesti siivottuna hyvillä välineillä ja pesuaineilla kylppärin pesuun menee max 10 min.
En yleensä tarkista pesuaineiden pH-pitoisuutta, enkä tosiaankaan tiennyt että asteikko on logaritminen. Olisi varmastikin hyvä tarkistaa. Olen kokeillut etikkaa joskus kalkinpoistoon yms ja haju on kerrassaan ällöttävä. Ehkä tuo etikalla ja hammasharjalla hankailu ei ole vaivan väärtiä hommaa. Olen kerran vuokrannut höyrypesurin, ja se oli kätevä ja mielisin sellaista itselleni, mutten ole vielä raskinut hankkia. Toisaalta se ei tehnyt ihmeitä vaan saumat ovat tosiaan niin pinttyneet, että myös juuriharjahankausta tarvitaan enemmän kuin mitä voimia riittää. Kiitos vinkeistä, ne tulevat tarpeeseen!