Aspergerista
Sunnuntai-Hesarin sensaationhakuinen artikkeli Aspergerin oireyhtymän ja väkivallantekojen mahdollisesta yhteydestä oli kylmä suihku kaikille niille vanhemmille ja asiantuntijoille, jotka ovat vuosia työskennelleet tukeakseen Asperger-lapsia ja -nuoria. Artikkelissa toki todettiin, että yhteyttä ei ole ja että tutkimusten mukaan autistiset henkilöt vahvan oikeudentajunsa vuoksi syyllistyvät ylipäätänsä rikoksiin keskivertoa harvemmin. Aikamoinen vahinko ehti kuitenkin tapahtua. Näkyvä ja harhaanjohtava otsikointi yhdistettynä pintapuoliseen ja epäpätevästi kirjoitettuun juttuun leimasi kaikki Aspergerit (ainakin keskivertolukijan silmissä) mahdollisiksi väkivallantekijöiksi.
Tulin surulliseksi monella tasolla. Tämä on siis suomalaisen lehtijournalismin kärkeä? Parin viikon takaista kakkakohua muistellessa en herättele kovin suuria odotuksia tulevistakaan toimittajapolvista. Leimaava ja harhaanjohtava kirjoittelu vie pohjan autismi-ja Aspergerjärjestöjen tärkeimmältä tehtävältä. Paras tapa auttaa ja tukea erityisesti Asperger-henkilöitä on levittää asiallista tietoa ja suvaitsevaisuutta ja auttaa ihmisiä ymmärtämään erilaisuutta. Pahimmalta tuntui äitinä ja Asperger-lapsen vanhempana. Joutuuko oma, toistaiseksi erittäin hyvin pärjäävä, lapseni joskus kärsimään ennakkoluuloista ja jopa kiusaamisesta yhden huonosti kirjoitetun lehtijutun takia? Asioista saa ja pitääkin keskustella mutta asiallisella ja vastuullisella tavalla. Kaikille on selvää, että kouluväkivaltatapausten taustalla on suuria psyykkisiä ongelmia ja usein pitkäaikaista koulukiusaamista. Olisi hyvä miettiä, kuinka kaikkia lapsia voidaan näiltä asioilta suojella.
Mahdollinen lisäseuraus tällaisista leimaavista ja sensaationhakuisista lehtikirjoituksista on se, että jatkossa moni vanhempi ei ehkä halua lapselleen diagnoosia/peittelee jo saatua diagnoosia, mikä saattaa haitata tarvittavan tuen saamista koulussa. Lahjakkaan ja aistiherkän lapsen paikka ei ole missä tahansa hälyisessä erikoisluokassa. Niin hienolta kuin ajatus pienryhmästä kuulostaakin, ainakaan Helsinki ei ole toistaiseksi tarjonnut Asperger-lapsille sopivia oppimista edistäviä pienryhmiä, ja mallioppimisen vuoksi opiskelu tavallisessa luokassa mahdollisesti tarvittavan avustajan kanssa on usein paras vaihtoehto.
Lapseni on ihana ja rakas ja juuri sellainen kuin hänen kuuluukin olla. Vaikka äitinä toivonkin hänelle mahdollisimman helppoa elämää, en ole koskaan toivonut ettei hän olisi Asperger-tapaus. Se vain nyt sattuu olemaan osa hänen persoonaansa. Lapseni on hauska ja huumorintajuinen, nokkela, hyvämuistinen, päättelykykyinen, taitava mm. matematiikassa, kirjoittamisessa ja tietokoneohjelmoinnissa sekä kiinnostunut esimerkiksi politiikasta, talouselämästä ja historiasta. Hänellä on paljon mielipiteitä ja taito keskustella asiosta. Hän on hajamielinen ja uppoutuu tekemisiinsä, äkkipikainen mutta kaikinpuolin varsin kohtelias veikko (vaikka saattaa tiuskia edes huomaamatta toisen pahaa mieltä eikä aina ymmärrä sosiaalisen viestinnän hienovaraisia sävyjä). En ole koskaan salaillut hänen diagnoosiaan enkä aio tehdä sitä jatkossakaan, mikäli tuota tietoa tarvitaan esimerkiksi kouluasioissa.
Yksikään tuntemani Asperger ei ole kiinnostunut veitsistä tai pommeista. Asperger-henkilöt ovat älykkäitä ja usein lahjakkaita jopa monella eri osa-alueella. Äärimmäinen keskittymiskyky, taito nähdä asiat uudella ja perinteisestä poikkeavalla tavalla sekä täydellinen paneutuminen mielenkiinnonkohteisiin (mitä ne ovatkin) tekee heistä usein oman erityisalueensa parhaita asiantuntijoita. Monet ihmiskunnan edistysaskeleet ovat tapahtuneet Asperger-henkilöiden ansiosta. Hesarin artikkeli mainitsee ohimennen fyysikko Albert Einsteinin, mutta olisi ollut reilua niin Asperger-lapsia kuin heidän vanhempiaankin kohtaan kertoa, että satunnaisen massamurhaajan lisäksi Asperger-tausta löytyy/olisi todennäköisesti löytynyt (spekuloitaessa historian henkilöillä) myös lukuisilta merkittäviltä tiedemiehiltä, säveltäjiltä, kirjailijoilta, elokuvaohjaajilta, liikemiehiltä ja suurvaltojen päämiehiltä (Edison, Darwin, Newton, Mozart, Beethoven, Austen, Twain, Orwell, Hitchcock, Jefferson vain muutamia alan kirjallisuudessa esiintyviä nimiä mainitakseni).
Hesarin jutusta tuli niin ikävä mieli, että peruutin lehden tilauksen. Ironista asiassa on se, että Asperger-lapseni halusi säilyttää Hesarin digiversion aamurutiineissaan. “Se otsikko oli tosi tyhmä, mutta hei toimittajatkin on vain ihmisiä, ja etusivun otsikothan saattaa kirjoittaa joku muu kuin artikkelin kirjoittaja. Ja vaikka Hesarissa on jatkuvasti epätäsmällisyyksiä, se on kuitenkin tällä hetkellä paras vaihtoehto tarjolla olevista digilehdistä.” En ole itse yhtään noin ymmärtäväinen. En pysty käsittämään, mitä kyseinen toimittaja mietti tai mikä tähtitoimittajan titteli hänellä pyöri mielessään lehtiartikkelin assosisaatioita luodessaan. Koko tapaus aiheutti paljon pahaa mieltä monelle lapselle ja aikuiselle.
Joskus olen miettinyt kirjoittavani asioista, joista olisin toivonut jonkun toisen kertovan kun nyt teini-ikäinen lapseni oli nuorempi. En ole varma onko aihe liian marginaalinen kiinnostaakseen tarpeeksi.
Haluan uskoa, ettei tuo toimittaja ymmärtänyt mitä tekee. On se silti surullista, ett maan ykköslehdessä on noin ala-arvoista otsikointia ja löyhä seula. Ehkäpä juttu kuitenkin herättää niin paljon keskustelua ja kirjoittelua yleisenosastolla ja muuallakin, että suurta vahinkoa ei pääse tapahtumaan.
Kiitos kun kirjoitit tästä aiheesta. Luin tuon jutun, ja surulliseksi tulin minäkin. Ollaan vaarallisilla vesillä, jos millä tahansa diagnoosilla aletaan leimata ihmisiä ja yhdistellä asioita toisiinsa tuolla tavalla. Yksi diagnoosi ei tee kenestäkään vielä yhtään mitään, vaikka diagnooseja – kuten muitakin tapoja jollakin tavalla luokitella ihmisiä – käsitellään yleisesti stereotypioina. Jokainen meistä on yksilö, ja sellaisena huomattavasti monisyisempi, kuin mitä mikään meihin lyöty leima voi meistä kertoa.
“Paras tapa auttaa ja tukea erityisesti asperger-henkilöitä on levittää asiallista tietoa ja suvaitsevaisuutta ja auttaa ihmisiä ymmärtämään erilaisuutta.” Tuo erilaisuuden ymmärtäminen ja kaikenlaisen erilaisuuden suurempi hyväksyminen olisi tervetullutta. En pidä keskustelun sävystä nykyään, kun jokaiselle hiukan jostakin kuvitellusta keskiverrosta poikkeavalle kaivetaan mielellään oma potero. Liian helposti aletaan valita puolia, jakaa ihmisiä meihin ja heihin. En ymmärrä, miksemme voisi elää rinta rinnan sovussa, kaikenlaiset ihmiset.
Minulla ei ole mitään kosketuspintaa aspergeriin tai autismiin, mutta tekstisi kosketti minua. Vaikka aihe voi ollakin marginaalinen, on se myös osa suurempaa kokonaisuutta, ja siksikin tärkeä. Suvaitsevaisuus ja erilaisuuden hyväksyminen ovat asioita, joista soisin jokaisen olevan kiinnostunut. Niiden toteutumisella olisi suuri merkitys, meidän kaikkien hyvinvoinnille.
Kiitos vielä. Kannustan lämpimästi kirjoittamaan enemmänkin itsellesi tärkeästä aiheesta. Mitä marginaalisempi aihe, sitä kipeämmin moni voi sitä tietoa kaivata.
Minäkin jäin miettimään ikävää artikkelia. Puhut tosi asiaa ja soisin tämän kirjoituksesi löytyvän myös HS:n vastineena. Ylipäänsä journalismin tasosta pitäisi keskustella.
Mielestäni hesari on syyllistynyt paljon pahempaankin mustamaalaamiseen: joskus tuntuu, että mihin tahansa marginaaliryhmään (paitsi homoihin) kuuluminen on niin kummallinen asia, että se pitää nostaa esille negatiivisessa valossa. Toisin sanoen: jos joku on tehnyt tai jotkut ovat tehneet vääryyden/rikoksen, ja tekijällä/tekijöistä jo(i)llakin on jokin viiteryhmä, joutuu koko viiteryhmä kärsimään ikävästä uutisoinnista. Ehkä et vain ole kiinnittänyt huomiota asiaan aiemmin, kun kyseessä ei ole ollut henkilökohtaisesti sinua koskettava juttu.
En tiedä, pitäisikö jokaisen sitten ainakin kerran joutua lukemaan lehdestä itseä satuttava artikkeli, jotta se avaisi silmät laajempaankin kriittisyyteen lehtijuttujen suhteen. Sillä itse keskivertolukijana en saanut ko. jutusta sellaista käsitystä, että aspergerit olisivat jotenkin muita mahdollisempia väkivallantekijöitä.
Kiitos kaikille lukemisesta ja kommentoinnista! Olen huomannut, että aihe on herättänyt keskustelua eri tahoilla, Hesarissakin ilmeisesti oli vastineita sunnuntain kirjoitukselle. Niin, olen suhtautunut lehtijuttuihin aiemminkin kriittisesti, mutta herneen vedän kunnolla nenään vain jos aihe on sydäntäni lähellä. Hesarin tilauksen peruuttaminen oli varsin lähellä jo muutama kuukausi sitten (kirosanat lentelivät suustani
), mutta tämä aihe oli vakavampi ja katkaisi kamelin selän. Yksi asia vähemmän keittiön pöydällä lojumassa.