Yksinkertaistaminen
Comments 5

On vaan tyhmää maksaa turhaan

Ihminen toimii välillä erittäin epärationaalisesti. On fakta, että jos saa ympärillään olevaa tavarakaaosta vähennettyä ja elämänsä hallintaan, säästää selkeästi rahaa. Näin olen huomannut. Nimittäin kun ympärillä on liikaa tavaraa ja ne ovat kaaoksessa, on helposti kierteessä, jossa hankkii lisää tavaraa, monistakin syistä:

  • Olo saattaa olla ahdistunut, ja siihen yrittää saada pika-apua ostelemalla herkkuja ja viihdykkeitä tai muuten vaan shoppailemalla. Itse hankin nimenomaan syötävää ja viihdykkeitä, sillä en pidä kaupoista ja välttelen niitä. Kuitenkin, jos joudun menemään kauppoihin, sorrun usein myös harkitsemattomiin ostoksiin.
  • Aiemmin jo hankitut tavarat ovat kadoksissa, joten tavaroita joutuu ostamaan uudestaan. On ehkä maailman tyhmintä ja turhinta hukata tarvitsemiaan tavaroita omaan kotiinsa ja joutua hankkimaan niitä uudestaan.
  • Epäjärjestyksessä oleva vaatevarasto antaa vaikutelman, että vaatteita ei ole tarpeeksi, ja saa ostamaan lisää (usein harkitsemattomia virheostoksia).

Myös asioiden hoitamatta jättäminen tulee kalliiksi:

  • En varmasti ole ainoa, joka on joskus joutunut maksamaan jopa kymmeniä euroja kirjastosakkoja?
  • Silloin tällöin on tullut maksettua myöhästymiskuluja laskuistakin.
  • Kela-korvaukset ovat joskus jääneet hakematta, vain koska asiaa ei ole saanut hoidettua.
  • Ja lasten lääkärikuluthan olisi korvannut vakuutus, jos rahat olisi tilittänyt ajoissa. Auts. Tämä on henkilökohtaisesti erittäin kiusallinen juttu.
  • Erinäisiä sarjalippuja ja lahjakortteja on mennyt vanhaksi.

Yllä vain muutama esimerkki, ja niitähän riittäisi. Keittiön laatikkoja siivotessani löysin kaksi viime vuonna joululahjaksi saatua lahjakorttia, jotka olivat umpeutumassa viikon kuluessa. Vastaavia herkkulahjakortteja on saatu ennenkin, ja ne on yleensä käytetty syyspuolella herkutteluiltaan. Herkkujen lisäksi listalla oli myös astioita. Olin aiemmin tehnyt listan keittiötavaroista, joita tarvitsemme ja jotka joskus tulevaisuudessa aion hankkia (tarpeettomien ostosten sijasta), joten käytin lahjakortteja kyseisiin astioihin (valurautapannu, uusi keittiöveitsi, valkoisia kulhoja, 4 kpl viinilaseja). En olisi tarvinnut astioita välttämättä juuri nyt, mutta koska tarjolla oli kestäviä perusastioita, päätin hyödyntää lahjakortit.

Lahjakorttien suhteen olin siis onnekas, mutta tulipahan pohdiskeltua, miten tyhmää ja turhaa on maksaa siitä, että on huolimaton, ei hoida asioitaan ja hukkaa kaiken – useimmiten omaan kotiinsa.

5 Comments

  1. Kiitos ihan suunnattomasti inspiraatiosta! Lueskelin aamulla blogiasi, josta innostuneena olen tänään siivonnut (=raivannut kasapäin turhaa tavaraa pois) keittiön kaapit ja kolme makuuhuoneen kaappia, seuraavaksi otan käsittelyyn vessan ja kylpyhuoneen purnukka-varastot. Oikein olo kevenee, kun pääsee eroon turhasta tavarasta🙂

  2. junika says

    Kyllä, juurikin näin. Näitä asioita olen minäkin vuosien saatossa itselleni listannut ja näistä syistä olen päätynyt tähän lopputulokseen kuten sinäkin. Kiitos kiteytyksestä!

  3. helga says

    Hei, olet asian ytimessä näillä pohdinnoilla minunkin mielestäni.
    Olen vielä ärsyttävä esteetikko, kaikilla tavaroilla pitäisi olla oma paikkansa ja pitäisi olla vielä KAUNIS, sen säilytyspaikan. Ja yksilöllinen harvinaisuus.Hmm…

  4. hw: Kiitos näistä sanoista! Tuntuu uskomattomalta, jos kirjoitukseni on voinut olla inspiraationa jollekulle. Samaa mieltä olon keventymisestä, sen voi tuntea fyysisesti.

    junika: Kiitos kommentista! Kaikki palaute on nyt enemmän kuin tervetullutta, olen vielä kovin alussa pohdintoineni.

    helga: Kiitos myös Sinulle kommentista! Tulen vielä usein palaamaan mainitsemaasi esteettiseen puoleen. Pidän itsekin kaikesta kauniista. Ja jotta voin nauttia kauneudesta, ympärillä täytyy olla järjestystä ja tyhjää tilaa…

  5. suunnittelija says

    Osui ja upposi..😦 Mulle on käynyt kaikki nuo listatut asiat! Mulla on kans tää projekti ja pohdinta ollut menossa jo pitkään. Tämä ei ole nopea juttu! Ihanaa kun on muitakin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s