Koti
Comment 1

Viime hetken jouluvinkit

-Kotitekoinen mysli on ylellisen hyvää ja todella helppoa valmistaa. Etenkin keliaakikkona arvostan sen makua, sillä kauppojen gluteenittomat myslit ovat ankeita. Yleensä teen niistä aineksista mitä kotoa löytyy, mutta tällä kertaa tein tällä ohjeella. Tuli oikeasti niin järjettömän herkullista, että teen toistekin samalla ohjeella (käytin puhdasta kauraa ja gluteenittomia karkeita jauhoja, jotta käy perheen ruokarajoitteisille). Sopii lahjaksi tai lomapäivien aamupalalle. (Eh, lasipurkki on viimejouluinen punajuuripurkki, jonka tyhjensin ja pesin jääkaappia siivotessa!)

-Samaisen blogin kautta löysin linkin myös joulusuklaalle. Valkoista suklaata ja piparminttukarkkeja. Vielä ehtii tehdä, jos haluaa vältellä tylsempiä velvollisuuksia.

-Vielä ehtii myös postittaa joulukortteja, jos siis välttämättä haluaa. Ja mikäli lähettää jouluterveiset sähköpostilla, voi mukaan liittää musiikkilinkin tai reseptin, niin tervehdys tuntuu persoonallisemmalta eikä niin sähköiseltä.

-Joulukirjettä ei oikein ehdi enää kirjoittaa. Sellainen on kuitenkin ajatuksena ihana. Ensi vuonna? Ensi vuonna myös teen heti tammikuussa tietokoneelle oman kansion, johon laitan lasten kuvia tai perhekuvia printattavaksi joulukirjeiden mukaan.

-Sopivia viime hetken pikalahjoja myslin ja suklaan lisäksi:

  • oliiviöljypullo
  • luomutee tai-kahvi
  • opettajalle jouluomenan kanssa kuorimaveitsi
  • keksit ja marmeladi (omatekoiset tai kaupasta)
  • personoitu muistikirja (väliin voi laittaa lehtiartikkelin, kartan, valokuvia tai pari korttia antamaan ideoita)
  • sukat (oikeasti, koskaan ei voi olla tarpeeksi sukkia!)
  • aineeton lahja (teatterilippu, ladattavaa musiikkia, siivouslahjakortti)

-Tunnustan, että ahdistuin itse Stockmannilla viimeisiä ostoksia tehdessäni, ja menin juustokakulle Akateemisen kahvilaan. Päätin delegoida loput ostokset miehelle, joka on nopeampi tekemään päätöksiä eikä eksy tavarataloissa. Viime hetken herkkuhankinnat teen lähikaupasta!

This entry was posted in: Koti

1 kommentti

  1. Johanna.H. says

    Hei, kirjoitus on vanha – heh, melkein 3 vuotta – mutta aloin vasta nyt lukea postauksiasi järjestyksessä alusta loppuun. Itsekin yksinkertaistajana kiinnitin nyt kyllä pikkuisen huomiota noihin viime hetken lahjavinkkeihin: kaikki aineettomat ja syötävät ovat erinomaisia lahjoja mutta itse välttäisin kyllä kuorimaveitsen, muistikirjan ja ehkäpä sukkienkin ostamista. Lyön vetoa, että kaikilla, jotka sellaisen tarvitsevat, on kuorimaveitsi. Itse olen saanut muistikirjan tuliaisiksi muutama vuosi sitten ja nyt harkitsen sen lahjoittamista tarpeettomana kirpparille. Sukat on aineellisista lahjoista paras, tosin itse olen siinä tilanteessa, että ainakin villasukkia on liikaa!

    Viedäänkö nykyisin opettajalle aina lahja?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s