Yksinkertaistaminen
Comment 1

Vieraspostaus minimalismista

Poikani oli kirjoittanut koulussa äidinkielen esseen minimalismista ja antoi luvan postata sen blogissani. Emme ole juurikaan keskustelleet minimalismista kotona ja huomaan hänellä olevan hiukan erilainen – laajempi – näkökulma, mikä on mielenkiintoista.

Turhan tavaran ongelma

Kun kasvan pian aikuiseksi ja muutan omaan talouteen, minun on päätettävä, miten aioin hallita uuden kotini järjestystä. Minua uhkaa monien tuntema ongelma: tavaroiden määrä ja paljous.

Elämän varrella kertyy tavaraa, jota kukaan ei käytä tai tarvitse. Mitään ei kuitenkaan uskalleta heittää pois, sillä ”joskus sitä vielä tarvitaan”. Tulee halu heittää ja lukita kaikki kellariin ja unohtaa sinne.

Yksilön kannalta järkevin vaihtoehto on minimalismi. Aatteen kannattajat omistavat vain kaikkein välttämättömimmät tavarat. Tavaroiden kokonaismäärää pyritään vähentämään ostamalla käytettyä, kierrättämällä ja satsaamalla asioiden kestävyyteen. Siksi minimalismi onkin hyvä niin yksilölle kuin ympäristöllekin.

Kansantaloutta ajatellen minimalismi ei kuitenkaan ole niin hyvä asia: kuluttajien on kulutettava! Onko yhteiskunnassamme jotain pielessä, kun se sallii tämänlaisen kummallisuuden? On totta, että yhteisön etu voi mennä yksilön edelle, mutta eikö edes luonto voisi säästyä?

Talouden kannalta hyvä vaihtoehto olisi ympäristöystävällisen minimalismin vastakohta, sanotaanko vaikka ”kertakäyttöminimalismi”. Kertakäyttöminimalisti minimoisi tavaran määrän heittämällä kaiken pois käytön jälkeen. Lisäksi hän välttelisi muun muassa ruoka-aineiden ostamista syömällä ravintolassa. Tietysti hän myös tekisi paljon työtä ja maksaisi veronsa.

Kuten huomataan, kumpikaan elämäntapa ei miellytä kaikkia. Siinä, missä mallikansalainen kertakäyttöminimalisti tuhlaa luontoa, uhkaa ympäristöminimalisti taloutta. Eivätkö kaikki voi olla tyytyväisiä?

Mielikuva minimalistista istumassa puhtaassa talossaan ilman tavaraa on jokseenkin persoonaton. En halua olla sellainen. Kyllä tavaraa on jonkin verran oltava. Se on statussymboli: minulla on jotain, mitä muilla ei ole. Se on muisto: minä olen käyttänyt tätä. Se on haave: ehkä vielä joskus teen sen uudestaan ja silloin tarvitsen tätä. Tavara on kuitenkin myös riesa: sitä lojuu nurkissa ja se on tiellä koko ajan.

Paras vaihtoehto sekä yksilön että yhteisön näkökulmasta lienee keskitie. Tavaraa saa ostaa kohtuullisissa määrin, jos sitä tarvitsee. Mitä tavaraa sitten tarvitsee. Ainakin kaikkea, mitä käytetään säännöllisesti. Mielestäni myöskään satunnaisesti muutaman kerran vuodessa käytettävä tavara ei ole pahasta.

Tavaran poisheittämiseen on useita menetelmiä. Niin sanotun ”vuoden säännön” mukaan vuoden käyttämättömänä olleet tavarat heitetään pois. Vuoden alussa harvaan käytetyt tavarat pannaan laatikoihin. Jos laatikoissa on jotain vielä vuoden lopussa, siitä luovutaan.

Jos tavarasta luopuminen on hankalaa, kannattaa yrittää antaa mahdollisimman paljon poisheitettävästä roinasta ystäville ja sukulaisille. Näin tavara pysyy vielä jotenkin näköpiirissä, vaikkakaan ei omana huolena.

1 kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s