Hyvinvointi
Comments 4

Kosmetiikkapäivitys

Olen jo useita kertoja ajatellut tekeväni pienen päivityksen käyttämästäni kosmetiikasta. Käyttämäni tuotteet vaihtelevat, ja jokin tuote on aina vaihtumassa. Alla katsaus tämän hetkiseen kosmetiikkavarastooni, jota kutsun ”minimalistiseksi”, vaikka tiedän monen pärjäävän vain yhdellä saippualla. Itse käytän muutamaa tuotetta, joita on helppo säilyttää kylppärin hyllyllä säilytyslaatikossa ja pienessä meikkipussissa.

Ihonhoito on minusta haastavaa, joten yritän käydä säännöllisesti kosmetologilla. Ihanteellisinta olisi käydä jopa kerran kuukaudessa, jolloin ihoni olisi mahdollisesti aina suhteellisen hyvässä kunnossa. Se käy kuitenkin kukkarolle liian kalliiksi, joten käyn asiantuntijalla muutaman kerran vuodessa.

Ihotyyppini on periaattessa sekaiho, mutta lasten syntymän jälkeen sain kaulalle ja leualle hormonaalisen aknen, joka ei hoidoista huolimatta ole koskaan kunnolla hävinnyt vaan esiintyy edelleen kuukauden- ja hieman vuodenajankin mukaan vaihdellen. Olenkin asian vain hyväksynyt. Tällä hetkellä käytän iltaisin lääkevoidetta, ja iho-ongelmat ovat hallinnassa. Epäpuhtauksia tulee herkästi, ihoni oireilee helposti säähän tai stressiin ja tuntuu iän myötä kaipaavan myös lisää ravintoa, joten olen käyttämieni tuotteiden kanssa varovainen. Tänä talvena poskipäiden pintakuivuus paheni suorastaan atooppisiksi laikuiksi.

Olen kokeillut ihonhoidossa myyjän avustuksella valittuja perusmerkkejä (Clarins, Clinique, Biotherm, Lancome, Dior), luontaiskosmetiikkaa (esimerkiksi Patyka) sekä kosmetologien suosittelemia ja käyttämiä merkkejä. Mikään käyttämistäni tuotteista ei ole mielestäni ollut katastrofaalisen huono tai aivan ylitse muiden. Oman kokemukseni mukaan tärkeintä on puhdistaa ihoa säännöllisesti jokseenkin ihotyypille sopivalla tavalla sekä syväpuhdistaa sitä aika ajoin asiantuntevalla käsittelyllä. Ainoastaan kosteusvoiteen suhteen olen ollut jo jonkin aikaa merkkiuskollinen ja rakastunut.

Tässä käyttämäni tuotteet tällä hetkellä. Tällä hetkellä kaapissani ei sattunut olemaan esimerkiksi kuorintavoidetta. Kaikista tuotteista en ole maininnut merkkiä, koska mielestäni sillä ei ollut väliä tai koska vaihtelen kyseisen tuotteen merkkiä.

Hiukset:

Ihonhoito:

  • Murad rauhoittava puhdistusgeeli (uusi tuote, jota kosmetologi suositteli talven punoittavalle iholleni, mikäli tykästyn tuotteeseen hankin saman sarjan kosteusseerumin)
  • L’atelier des Delices sekaihon -age-päiväemulsio (suosikkini, ihana ravitseva kosteusvoide!)
  • Silmänympärysvoide (Patyka)
  • Ihotautilääkärin määräämä lääkevoide kaulalle

Puhtaus:

  • Suihkugeeli, kosteusvoide ja käsivoide (kestosuosikkejani ovat L’Occitane en Provence -tuotteet)
  • Deorantti (tällä hetkellä lähikaupan Nivea, kestosuosikkini on Clarins)

Meikit:

  • Meikkivoide/puuteri, tällä hetkellä Terre D’Ocin BB-voide, johon olen erittäin tykästynyt. Voide on hyvin huomaamaton, mutta peittää silti pahinta punoitusta, päälle kevyesti puuteria.
  • peiteaine silmänalusille
  • poskipuna
  • huulivoide tai -kiilto
  • ripsiväri ja harmaa tai ruskea luomiväri. Tällä hetkellä käytän Kjaer Weis -merkkiä, jonka ripsiväriä voin lämpimästi suositella! Meikkaan vain hiukan ja olen tarkka siitä mitä ripsiväriä onnettomiin lyhyisiin ripsiini laitan. Kjaer Weis korvaa nyt aiemmin käyttämäni Sensain tai Cliniquen 38 asteen ripsarit! Kjaer Weis -tuotteissa on bonusta kauniit ja laadukkaat pakkaukset.

4 Comments

  1. Voisit pitää Terre d’ocin päivävoiteista tai Estelle & Thildin voiteista. Jälkimmäisen värillinen päivävoide on suosikkini monen terre d’ oc bb-purkin jälkeen. Pidän kovin samoista tuotteista kuin sinä.

    • Kiitos vinkistä, täytyy joskus kokeilla! En ole tosiaankaan kovin innokas meikkaaja… Mieluiten en meikkaisi lainkaan, mutta joissakin tilanteissa se on hiukan epäsiistiä. Kun meikkiä sitten laitan, toivon sen olevan mahdollisimman näkymätön ja vain hiukan ”siistivän” vaikutelmaa🙂

  2. Mullakin on jo monta vuotta ollut käytössä sensain 38 asteen ripsari. Tuo Kjaer Weis kuitenkin herätti mielenkiintoni. Mitä kautta olet sitä ostanut? Saako sitä Suomesta, vai oletko tilannut ulkomailta? Käyttäytyykö ripsari samalla tavalla kuin nuo 38 asteen ripsarit? Refill pakkaukset ripsariin kuulostavat upealta!

    • Anteeksi että vastaan hieman myöhässä, en heti huomannyt kysymystäsi! Ostin ripsarin Suomesta. Esimerkiksi Jolien nettikauppa myy. Minusta se käyttäytyy juuri niin kuin nuo 38 asteen ripsarit. Väriä tulee harjasta säästeliäästi, joten ripsivärin saa laitettua siististi. Oma näköni on ainakin niin huono, että joudun tunkemaan itseni kiinni peiliin, jolloin levitys on joskus sotkuisaa. Lähti ihan helposti peruspuhdistuksella, mutta ei päivän aikana levinnyt lainkaan. Ehkä senkin vuoksi tämä kokeilu ilahdutti, että olin vain kerran kokeillut luonnonkosmetiikkaripsiväriä, ja kyseinen tuote oli ihan kammottava (levisi kosteassa säässä silmien ympärille mutta ei lähtenyt pois ilman erikoispuhdistusainetta).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s