All posts filed under: Yksinkertaistaminen

Tavaroiden kunnioittamisesta

Pohdin, mikä KonMari-menetelmässä on herättänyt ihmisten mielenkiinnon. Kyseisen systeemin pääpilarithan ovat periaatteessa kaikille tuttuja. Jokainen raivausohjeita antava naistenlehtiartikkeli kehottaa tarkastelemaan tavaroita yksi kerrallaan sekä miettimään, tuottaako esine iloa ja hyötyä ja onko se näin säilyttämisen arvoinen. Tätä ohjetta ei ole ehkä aiemmin oikein otettu todesta. Samoin kun raivaamista suunnittelee vähän syvällisemmin, päätyy ihan oma-aloitteisesti ryhmittelemään esineet tavararyhmittäin sen sijaan, että järjestelisi tavaroita esimerkiksi laatikko tai kaappi kerrallaan. Moni radikaalimpi minimalisti myös aloittaa raivaamisen valitsemalla juuri ne tavarat, jotka ehdottomasti haluaa säilyttää ja karsii loput eikä päinvastoin. Mikä siis tekee Marie Kondon ohjeista jotenkin erityisiä? Ainakin itseäni on alkanut viehättää hänen aluksi niin hassuilta kuulostavat sanamuodot esineiden herättelystä, kunnioittamisesta ja kiittelyistä. Se, että jokaisen tavaran tulee kunnolla sykähdyttää ja että esineiden hyötyarvoa kunnioitetaan, ei tarkemmin mietittynä tuo lainkaan kertakäyttökulttuurin tuntua. Päinvastoin. Tavaroiden ja niiden kauneuden ja toimivuuden kunnioittaminen kielii tavaran vaalimisesta ja kestävästä kuluttamisesta. Hyvin huolletut tavarat säilyvät hyväkuntoisina pitkään. Uutta hankitaan harkitusti, sillä myös jokaisen uuden esineen on ansaittava kunnioituksemme. Lukemani perusteella uskon – minulla ei valitettavasti ole asiasta kunnollista tietoa – että japanilainen kierrätyssysteemi on perusteellinen …

Vaatekaapista ja raivaamisesta

Luin eilen uuden postauksen Project 333 -blogin sivulta, ja aiheena oli pienen perusvaatevaraston (33 vaatetta täyttämään 3 kuukauden vaatimukset) kasaaminen periaatteella, että jokainen vaatekappale käsitellään yksitellen ja valitaan sillä perusteella, että vaate suorastaan säteilee iloa ja saa luonnollisesti käyttäjänsä näyttämään hyvältä. Idea oli Marie Kondon uudesta kirjasta The Life-Changing Magic of Tidying, jonka ajatuksena on raivata koti niin, että jokainen esine tuottaa iloa ja hyötyä. Tämähän on perusajatus kaiken raivaamisen taustalla. Hankkiudutaan eroon ylimääräisestä ja vältetään turhan tavaran ostamista, jotta kotona olisi vain asioita, joita vilpittömästi arvostamme. Siinä mielessä kirjassa – itselläni on Kindle-versio – ei ollut minusta varsinaisesti mitään uutta, mutta pidin siitä sen selkeyden ja innostavan asenteen vuoksi. Olen aina toivonut, että osaisin pukeutua tyylikkäästi ja persoonallisesti. Ongelmani on kuitenkin ollut kiinnostuksen ja harkinnan puute. En ole yksinkertaisesti viitsinyt tai jaksanut paneutua pukeutumiseen riittävästi, en yksittäisiin vaatekappaleisiin pitkän aikavälin tyylistä puhumattakaan. Minimalistista vaatekaappia muodostessani olenkin aina pitänyt taustalla tavoitetta, että joskus vaatevarastoni on niin kompakti ja harkittu, että kaikki sen vaatekappaleet ovat huolellisesti valittuja ja rakkaita. Vain rajaamalla vaatevaraston pieneksi pystyn antamaan sille tarpeeksi …

Yksinkertaistamisen ABC: ylläpito

Kun kodista on poistunut ylimääräistä/turhaa/tarpeetonta tavaraa alkaa tehdä huomioita siivoamisen helpottumisesta ja kotitöihin kuluvan ajan vähenemisestä. Arki on yksinkertaisempaa kuin aiemmin. Siivottavaa on konkreettisesti vähemmän kuin ennen, mikä motivoi pitämään tavaramäärän hallinnassa. Tässä vaiheessa saattaa tulla mieleen yksinkertaistaa myös vaatehuoltosysteemiä ja käyttää vähemmän aikaa ruokahuoltoon. Itse päätin hankkia kodinhoitohuoneeseen suuremman pesukoneen ja kuivausrummun sekä muuttaa kaapit korkeiksi säilytyskomeroiksi, mitkä molemmat helpottavat vaatehuoltoa. Tämä vaati useamman vuoden suunnittelua projektin kustannusten vuoksi. Entisten jokapäiväisten pyykkikoneellisten sijaan pesen pyykkiä parin kolmen päivän välein. Kuivaan vaatteet kuivurissa ja telineellä, ja viikkaan ne suoraan kodinhoitohuoneen kaappeihin ilman välivaiheita. Iltapäivän ruuanvalmistus on muuttunut ikävästä askareesta mukavaksi puuhaksi pääosin uuden asennoitumisen avulla. Ajattelen, että olen onnekas kun saan valmistaa ruuan kiireettä, eihän se mikään itsestäänselvyys ole. Ruuanlaitto on oikeastaan aika rentouttavaakin. Yritän valmistaa yksinkertaisia, helppoja ja perheen enemmistöä tyydyttäviä ruokia. Yllätyksekseni lapset ovat vähitellen alkaneet ajatella itsekin esimerkiksi ruuan terveellisyyttä. Ruokaostokset suoritan tällä hetkellä aina aamuisin, koska se sopii aikatauluuni parhaiten. Ylläpitokarsintaa teen käytännössä koko ajan. Tammikuun alussa karsin kaikkien perheenjäsenten vaatekaapit, poistin risaiset sukat ja alusvaatteet ja pakkasin miehen rispaantuneet paidat matonkuteiksi. …

Yksinkertaistamisen ABC: aloittaminen

Tavaran vähentäminen ei tarkoita päätöstä minimalismista eikä vähentämisessä tarvitse lähestyä äärimuotoja missään vaiheessa. Tarkoitus on helpottaa omaa arkielämää, ja jokaisen elämäntyyli määrittelee itselle parhaiten sopivan tavaramäärän. Olin kirjoittamassa otsikolla minimalismin ABC, ja se tuntui oudon tahmealta ja hankalalta. Puhun mielummin yksinkertaistamisesta, ja yritän saada sen avulla elämään helppoutta ja sujuvuutta. Asioita ei tarvitse tehdä vaikeimman kautta. Minimalistiset elementit, kuten minimalistinen vaatevarasto tai minimalistinen pakkaustyyli matkoilla, toimivat apuvälineinä ja keinoina. Tavaraa voi vähentää kahdella eri tapaa. Ensimmäinen tapa on raivata vähitellen jopa pitkänkin ajan kuluessa. Toinen tapa on pakata kaikki ylimääräinen pois kerralla, ja esimerkiksi kantaa tavarat viikonlopun aikana laatikoissa varastoon. Muutaman seuraavan viikon aikana voi kuulostella tarpeitaan ja hakea sitten takaisin niitä asioita, jotka tuntuvat välttämättömiltä tai hyödyllisiltä. Tietyn aikarajan ylittyessä voi lopullisesti luopua vaikka kaikista avaamattomista laatikoista (nehän sisältävät ilmiselvästi asioita, joille ei ole ollut mitään tarvetta). Omien tavaroidensa suhteen jokainen voi tottakai tehdä mitä haluaa. Itselleni sopii hyvinkin vähäinen tavaranmäärä, joten tavallaan ymmärrän niitä, jotka valitsevat jälkimmäisen tavan ja uskon, että sitä on edeltänyt asian pohtiminen ja harkinta monelta eri suunnalta. Mikäli perheeseen kuuluu …

Tavat, tottumukset, uskon voima

Iloitsin jo aiemmin, kuinka hyödyllistä oli kirjoittaa niin sanottu ”manifesti”, jossa voi listata omat, jatkuvasti noudatettavat elämänohjeensa. Kirjoitin siis minä- ja preesens-muodoissa asiat, joihin olin aiemmin etäisesti pyrkinyt. Kirjoitin jokaisen lauseen uskoen vahvasti, että lause pitää paikkansa ja että tulen toimimaan sen mukaisesti. Huomasin, että on merkittävästi eri asia, miellänkö haluamani asian olevan parhaillaan tapahtumassa juuri itselleni vai ajattelenko kyseistä asiaa kaukaisena, mahdollisesti jopa tavoittamattomissa olevana, haaveena. Lähdenkö lenkille nyt (koska olen henkilö, joka tekee päivittäin asioita terveytensä eteen) vai toivonko vain eläväni terveellisesti joskus tulevaisuudessa. Kirjoitin siis 10 lausetta, joilla listasin millainen olen ollessani tavoitteideni mukainen. Ajattelin hyvin pontevasti olevani niin vahvasti matkalla kohti listaamiani asioita, että saatan rehellisesti kirjoittaa kaiken tapahtuvan jo tässä hetkessä. Aluksi luin lauseita päivittäin, myöhemmin olen kertaillut niitä aina kun ne tulevat mieleen. Ja mitä voin sanoa. Kotona on edelleenkin rästitöitä ja itse syön – edelleen – aina silloin tällöin Nutellaa suoraan purkista. Olen kuitenkin lähempänä kuvailemiani lauseita kuin koskaan aiemmin. Lausesysteemini, johon sain idean lukiessani manifestoinnista, on toiminut ällistyttävän hyvin. Voin lämpimästi suositella sitä kaikille. Toimin useissa tilanteissa haluamallani …